Biip

Tämä syksy on ollut ihana! Minä tykkään tästä vielä enemmän kuin edesmenneestä kesästä. Mulla oli eilen neurologi siitä päänsärystä. Se määräs migreenilääkkeitä kokeiltavaks, mutta ei mulla ole edes viime lauantain jälkeen sattunut ja muutenkin se on helpottanut sen tyynynvaihdon jälkeen. Joka tapauksessa mulla oli tosi hyvä fiilis kun lähdin sieltä, vaikka oli ihan sateista ja harmaata ja syksyistä. Mä tunsin itsessäni koko syksyn ja lyhyttukkaisuuteni ja elämä oli hienoa.

Koeviikko on käytännössä ohi, filosofian essee pitää enää palauttaa ja keksiä siihen joku otsikko. Minun perfektionismi sai taipua laiskuuden edessä enkä jaksanut enää kirjoittaa sitä uudestaan vaikka olis vähän kaivannut jäsentelyä ja sellaista.

Mulla on ensimmäinen ajotunti torstaina. Ajoin viikonloppuna ensin meidän autolla iskän seurassa, ja se oli kamalaa. Aina kun yritin koko auto pomppi viiden metrin loikilla eteenpäin ja iskä huus EI EI EI! Heikin kanssa kokeilin seuraavana päivänä niiden autolla, ja se oli jo paljon mukavampaa ja Heikki oli puolet vähemmän stressaava. Minä olin itkun partaalla jo ennen kun uskalsin käynnistää koko laitetta, mutta eipähän jännitä enää niin paljon. Osasin vaihtaa vaihdettakin jee!

Yritän tsekkailla netistä vanhojentanssimekkoa.


Väriksi siis tulis tumman vihree. Olen enemmän jo taipunut tuon ensimmäisen hörselömmän kannalle, vaikka Heikki ja Elina kannatti alempaa. En halua missään nimessä sellasta tympeetä iltapukua millanen kaikilla nykyään on.

Nolosti ja kommentteja kalastellen: kumpi on parempi?

Aika kiehtovaa

Mietittiin tuossa yks päivä Annan kanssa, että millaiset ihmiset on kiehtovia. Minä jatkoin asian pohtimista itsekseni, kyllä minuakin kiinnostaa ihmiset vaikka olen maailman epäsosiaalisin ihminen. Mietin myös millaiset ihmiset jää mieleen, hyvässä tai huonossa mielessä.

1) Kauniit. Sille vaan ei mahda mitään, kauniit ihmiset kiinnittää huomion. Kasvoiltaan kauniit, vartaloltaan kauniit, kauniisti pukeutuvat.. Jos ihminen näyttää siltä, että se joka aamu käyttää vähintään puolitoista tuntia laittautumiseen, niin kyllä sitä tulee katseltua. Olishan se aika hienoa, jos itsekin jaksais nähdä niin paljon vaivaa ulkonäkönsä eteen. Ja sitten taas päinvastoin, jotkut ihmiset näyttää aina kauniilta vaikka kulkis jätesäkissä, ja sekin on aika ihailtavaa.

2) Rumat. Siinä missä tulee tuijoteltua kauniita niin ainakin saman verran katselen myös rumia ihmisiä. En nyt kyllä tiedä voiko tässä tapauksessa käyttää sanaa "kiehtova", mutta ainakin kiinnostava. Ihmiset tykkää myös rumuuden näkemisestä jollain tasolla. Enkä minä yleensä katsele ketään pelkän rumuuden takia, vaan mietin, mikä siitä ihmisestä tekee ruman. Haluaisin kyllä ajatella, että kaikissa ihmisissä on jotain kaunista, ja yleensä onkin, mutta joskus vaan näkee semmosia tapauksia että se kauneus ei ainakaan ulospäin näy.

3a) Överit. Eli omaa persoonallisuuttaan liiaksi korostavat. Miljoona helyä ja kaikki sateenkaaren värit meikkiin ja hiuksiin ja vaatteisiin. Tai itsensä niiteillä varpaista päälakeen kuorruttaneet punkkarit. Tai hevarit jotka ei suostu syömään kuin mustaa ruokaa. Tai uskovaiset/ateistit jotka kuuluttaa uskoaan/uskomattomuuttaan jokaiselle vastaantulevalle elolliselle ja elottomalle olennolle yrittäen käännyttää kivetkin. Tai amikset joista ei voi sanoa muuta kuin että amis. Näiden kohdalla tulee mietittyä, että miksi oi miksi.

3b) Uskovaiset ja uskonnottomat ansaitsi nyt oman kohdan. Vaikka minä en usko Jumalaan, niin minusta ääriuskovaiset on jotenkin tosi kiinnostavia. Siis semmoset, jotka oikeasti rukoilee aina ennen kuin laittaa jotain suuhunsa ja perustelee arkisia asioitakin Raamatulla ja vastustaa naispappeutta ja aborttia ja paastoaa jne. Niissä on jotenkin semmosta hassua viattomuutta ja tekopyhyyttä yhtä aikaa. Yleensä uskovaiset on kyllä tosi sydämellisiä ja herttaisia ihmisiä ja rakastan keskustella asioista sellaisten kanssa, niin pitkään kuin minua ei yritetä käännyttää. Ääriateistit taas menee sinne ärsyttävyyden puolelle, miten jollekin voi tulla niin suuri trauma jostain uskonnoista että jaksaa tuhlata energiaansa muille saarnaamiseen siitä, miten uskonnot on typeriä. Kamoon, onko se joltain pois jos toinen uskoo?

4) Oudosti käyttäytyvät ihmiset. Mulla olis tähän nyt niiiin hyvä esimerkki, mutta en uskalla kirjoittaa mitään kenestäkään tietystä henkilöstä etten ole kohta oikeudessa ja maksamassa korvauksia kunnianloukkauksesta. Mutta siis niinku ihmiset, jotka käyttäytyy oudosti. Kyllä te tiedätte. Pakkoliikkeet, neuroottisuus, kaikki tilanteeseen sopimaton ja normeja rikkova käyttäytyminen. Semmonen "mitä helvettiä tuon päässä liikkuu, miksi se tekee noin".


Vaikka ihminen näyttäis kuinka kiinnostavalta tahansa niin en minä kaikkiin kiinnostaviin haluais tutustua. Mutta ihmiset joihin haluan, on sitten..

5) Ihmiset, jotka on minulle sosiaalisia ilman mitään syytä. Nämä vetoaa minuun henkilökohtaisesti eniten. Minä en todellakaan harrasta semmosta säästä jutustelua, enkä ole aina maailman ystävällisin ihminen. Mutta jos joku siitä huolimatta haluaa olla minun seurassa, niin se on aika vau. Yleensä uudet tuttavuudet aina katoaa siinä vaiheessa kun ne huomaa, etten minä oo mikään erityisen lahjakas ja kiinnostunut keskustelemaan enon parturikäynnin suurista kustannuksista. Sitten kun joku haluaa tarkoituksella siitä huolimatta olla minun kanssa ja aloittaa keskustelun kysymällä juonko minä piimää (haha tämä nyt pääsi tähän esimerkiksi :D) niin siinä vaiheessa minä oon jutussa mukana.

6) Hauskat. Kaikki tykkää hauskoista ihmisistä mutta minulla on vaan vaatimustaso korkealla. Harvat ihmiset saa oikeasti minut nauramaan, minun huumorintaju ei aina osu yksiin muiden kanssa. Tämä vaatii samantasoista mielikuvitusta ja tietynlaista kyynisyyttä.


Muita ajatuksia herättäviä on sitten nämä ärsyttävät tapaukset. Ääriateistit mainitsin jo, mutta myös:

7) Ihmiset, jotka ei osaa olla hetkeäkään yksin. Ne, jotka näyttää suunnattoman ahdistuneilta, jos joutuu istumaan jossain vartin yksin. Tämä on niin semmonen ihmisryhmä, argh. Kauheasti vilkuilua kaikkialle, tulispa joku jonka kanssa vois jutella ihan mistä tahansa, apua toivottavasti kukaan ei nää että istun tässä yksin, hei tuolta tulee tuo menen puhumaan sille enoni parturikäynnistä, aaaaah ihanaa ei tarvii olla enää minuuttiakaan yksin! Semmonen riippuvuus toisista ärsyttää jotenkin mua.

8) Älkää pelätkö en paasaa enää siitä laukun kantamisesta :D

9) Ihmiset, jotka puhuu koko ajan. Ei puhumisessa oo mitään pahaa, mutta kun yleensä ne, jotka puhuu eniten, ei sano mitään oikeasti kiinnostavaa. Suu käy koko ajan mutta sisältä on ihan joutavaa. Turhaa jaarittelua asioista, jotka ei kosketa ketään millään tavalla, ei oo millään tavalla hauskoja, ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta. Eikä muut ehdi sanoa väliin mitään, koska sitä sisällötöntä roskaa vaan tulee ja tulee taukoamatta.

10) Tyhmät ihmiset. Tätä tuskin tarvii selitellä.


Aaah tuntuipa hyvältä purkaa näitä patoumia. Voisin jatkaa listaa mutta ehkä tässä nyt oli nämä tärkeimmät ihmisryhmät. Nyt menen olemaan yksin :-----)

Ravintoterapeutti Savolainen

Korvatakseni pitkää hiljaiseloa lausun pari juhlavaa sanaa laihdutuksesta. Ensimmäinen sana: se on turhaa. Toinen: se ei toimi. Oikeasti lihaville tarvitaan varmaan reiluja ratkaisuja, mutta normihoikalle lempeä hillinta on parempi kuin totaalikieltäytyminen, joka aina lopulta vain lihottaa.

Ensimmäinen sääntö:
- Kun tekee mieli jotain epätervettä, älä mieti jotain tyhmiä vesikonsteja tai odottele tiettyjä aikoja vaan syö oikeaa ruokaa. Minulle tulee aina vähän ennen nälkää makeanhimo. Ajattelen, että saan syödä mässyä jos tekee vielä mieli sen jälkeen kun olen syönyt. Yleensä ei tee mieli.

Toinen sääntö:
- Älä osta isoja karkkipusseja tai suklaalevyjä. Opettele laittamaan tarpeeksi vähän irtokarkkia pussiin ja vain silloin kun oikeasti tekee mieli, sen jälkeen kun olet syönyt jotain järkevää. Kun antaa itsensä syödä silloin kun haluaa, ei tule syötyä silloin kun ei oikeasti halua.

Kolmas sääntö:
- Syö mukavankokoisia annoksia ettei nälkä kävele vastaan. Tähtää terveelliseen.

Neljäs:
- Nauti siitä mitä syöt. Kun syödään karkkia niin sitten syödään eikä tuhlata rahoja huonoon omatuntoon.

Mulla on sattunut varmaan kaks viikkoa putkeen päähän ja nyt mietin miksi ihmeessä minä kirjoitan tänne laihdutuksesta joka ei ole laihdutusta. Hartioihin ja niskaan sattuu, mun on pakko aloittaa joku liikuntaharrastus. Vannon pistäväni tänne vielä kuvia jonakin kauniina päivänä.

Elina pahoittelee!

Anteeksi anteeksi Anna ja kaikki muutkin!

Mulla ei oo kameraa nyt hetkeen.

Ja olen kipeä. Minäkin. Yskiminen jatkuu, sain kortisonipiipun siihen vaivaan. Ja flunssa vaivaa, vedän vitamiineja ja niistän päätä tyhjäksi.

En jaksa lukea bilsan kirjoituksiin niin katson Olipa kerran elämää tunnista toiseen. Se on opettavainen sarja.

Minä panostan kunhan saan kameran takaisin ja paranen ja kirjotukset on ohi. Eli toivottavasti joskus viikon päästä.

(Millään pojalla ei siis ole mitään tekemistä tämän ajankäyttöongelman kanssa.........)

Puuroa

Oon ollu perjantaista asti jonkin tason kipeenä, ensin aattelin et jee sikainfluenssaa mut ilmeisesti kuitenkin vaan ihan tavan nuhaa. Olin tän päivän vielä kotona, kun eilen oli vielä hitusen kuumetta. Enää ei kuitenkaan oo muita oireita ku räkää nielussa ja korvat tukossa.


Viimepäivät on kulunu kauniilla naamalla ja herkällä poikalookilla (joku päivä minä vielä hommaan tähän isomman ulkoasun et mahtuu isompia kuvia). Oon ruvennu käyttämään piilareita melkeen kellon ympäri, koska nää uudet on oikeesti jopa mukavammat kun minun vääntelevät ja vääristelevät silmälasit.


Yllättävä addiktio on syntynyt myös siitä kauheesta puurobiisistä youtubessa. Minun on pakko kuunnella se pari kertaa päivässä, se on jotenkin samalla tavalla masokistisen nautinnollista kuin finnien puristaminen. Ja tästä on seurannut puuron hyötykäyttö myös oikeessa elämässä, äiti tekee sitä minulle ja se on hyvää. :) Mutta en laita maitoa koska se ei ole liian kuumaa.


Harry Potter on ollut minun seurana halki yksinäisten sairastuspäivien. Ajattelen aina edellisenä iltana että huomenna teen kaikkea kivaa, päivitän blogia ja teen läksyt, piirrän kuvistyön loppuun ja kirjotan mutta aina se jotenkin jää kun eksyn Tylypahkaan. Minä ajattelen kaiken nykyään jotenkin harrysti. Epäilen että minuun, Elinaan ja Heikkiin on iskenyt lepakonräkäherja.

Sain eilen ne kertakäyttökameralla otetut kuvat, ne on ihania! Laitan niitä tänne sit kun joskus skannata. Minun koko elämä parani kertaheitolla kun näin ne eilen, ne on niin hienoja ja ihania ja niissä on kauniit värit ja niissä on ihanaa räpsinnän rosoisuutta, mikä tekee niistä täydellisiä! Nykydigikameroilla ei saa semmosia kun ne on tarkotettu vaan perhekäyttöön että varmasti näkyy jokainen ruma yksityiskohta naamasta kun otetaan kiva kuva lapsesta ja sukulaisesta.

Mummoton

Pari lyhytta sanaa mummoista ja niiden tyyleistä. Siis minusta ei ole mitään inspiroivampaa kuin mummojen vaatteet! Ne on melkein joka kerta hienoja. Mummoilla on niin rohkeaa yhdistelyä lenkkareista kukkamekkoihin ja sohvakäsilaukkuihin. Vitivalkea tai nätin hopeinen tukkakin on niin ihana! Mä toivon sydämeni kyllyydestä, että vanhana mulla on just niin oikein valkoinen tukka kun voi olla. Värjään sen sitten siniseksi.

Mulla ei itsellä ole mummoa. Toinen kuoli kun äiti oli 4 ja toisen tapasin viimeks about 1-vuotiaana. Ukkeja en ole nähnyt senkään vertaa.

Nahkiainen

Minä tein tänään elämäni löydön. Aloitanpa tarinan ihan alusta.

Eräänä päivänä poikkesin Espritin liikkeeseen ja bongasin ihanan keltaisen nahkatakin. Se oli kuin tehty minulle. Paitsi että hinta oli hieman liian kirpaiseva, 329€. Sydän murtuneena jätin takin kauppaan ja aloin etsiä keltaista nahkatakkia muualta. Etsin ja etsin, mutta turhaan.

Kunnes tänään, juuri kun väsyneenä ja räjähtäneen näköisenä tulin kotiin, äitini houkutteli minut pienelle shoppailukierrokselle. Jotenkin me sitten päädyimme samaan liikkeeseen ja minä löysin hyllystä tämän hemaisevan takin. Katsahdin hintalappua (masentuneena siitä, ettei minulla olisi varaa siihen vieläkään) ja sydämeni heitti kuperkeikkaa. 100€ pienenpienen saumassa olevan vian vuoksi, jota en olisi edes huomannut, ellen olisi etsinyt. Ja vieläpä juuri oikea koko.

Äiti oli niin ilahtunut tästä onnenpotkusta, että kustansi takin minulle. Sain vihdoin keltaisen nahkatakin! Oikeaa nahkaa jopa, lampaannahkaa.

Elinalla on nyt kaikki niin hyvin että aijaijai. Siis elämä sujuu muutenkin kuin takin osalta.

Aika kauheaa oli tämä teksti, olisin voinu tiivistää tämän virkkeeseen "ostin keltaisen nahkatakin ja sain sen halvalla, koska siinä oli pieni virhe" mutta yritin nyt vähän saada tunnetta mukaan.

8 päivää

Mulla ei ole kuvia. Kamera on jäänyt kotiin joka päivä siitä saakka kun koulu alkoi. Viime viikonlopun hääreissusta saattaa olla muutama, laitan niitä sitten joskus kun laitan ne koneelle (Sain sen hääkukkakimpun! kysyin Heikiltä milloin mennään naimisiin.)

Kouluun oli ihana mennä, minä olin oikeasti innoissani. Nyt vähän alkaa arveluttaa kun pitäis historiaa lukea ja muutenkin on koko jakso täynnä kirottuja yhteiskuntajuttuja. Yhteiskuntafilosofia, yhteiskuntaoppi, jotain poliittista historiaa eli sotajuttuja, nami. Ja 3 kurssia Lyseolta. Alkaa jo hirvittää se hiljaisuus.

Nyt on jotenkin hermostunut olo, kouluko sitä tuottaa vai Hetti vai teenjuonti. Tähän mennessä mulle ei ole kerennyt kertyä soittotunnin lisäksi muita harrastuksia, jos bändiä ja koulun bändiä ja lauluyhtyettä ei lasketa. Yritän nyt pitää ne vähäisellä, että elämälle jää aikaa, mutta toisaalta olis kiva aloittaa joku liikuntajuttu ja himottais laulutunnit ja kaikki... Miks viikossa pitää olla vain seitsemän päivää?

Rakennusmies Elina

Minä oon ihan jumissa siis ai ai ai sattuu. Tuli eilen nosteltua painavia asioita, koska mulla oli semmonen sisustusprojekti. Kävin viime keskiviikkona ostamassa Jyskistä uuden hyllyn (no virallisesti se on tilanjakaja) ja äitin kanssa sitten koottiin se. Ostin myös pari kivaa koria, Myy halusi testata ne ekana.

Helpoin homma oli vanhan hyllyn purkaminen, kasasin kaiken nätisti lattialle ja sitten pistettiin hylly palasiksi. Miksi näistä kuvista tuli nyt tämmösiä rumia ja suttuisia?? No kyllä tuosta erottuu, että tuossa on lääkärikirja. Koska olen niin wannabe-tohtori.

Sitten se itse kokoaminen oli ihan niinku kauniisti sanottuna kamalaa. Laudat oli ihan kieroja ja tapit ei pysyny paikoillaan mistään kohti ja kaks tuntia kiroiltiin siinä. Mutta koska olemme voimakastahtoisia naisia niin me teimme sen.

Tunnin lastasin tavaraa tuohon, se homma tosin on vielä vähän kesken. Sain vihdoinkin koulukirjat jotenkin järkevästi, aaaah. Nuo valkoiset möntit toisiks alimmalla rivillä on untuvatossut, ne on siinä koska Myy halus oman pienen yksiön tuosta kerrostalosta.

Tuo kasvi tuolla vasemmassa ylänurkassa (en uskalla ruveta ajattelemaan onko se nyt vasen kun minusta se on oikea koska samaistun liikaa hyllyyn mutta siis muiden järjellä ajatellen vasen) näyttää ihan kuin siinä olis kauheasti oksia, oikeesti siinä on vaan semmonen yks 3-metrinen oksa jolle en löydä mitään paikkaa koskaan niin kieputin sen kasaks tuonne hyllyn päälle. Voiko sitä sanoa edes oksaksi, kuulostaa ihan puulta. Siis yksi varsi! Yksi hiton pitkä varsi joka kasvaa koko ajan lisää ja valtaa kaiken tilan.

Tänään koskee joka paikkaan, lihakset on ihan hellänä. Tuota hyllyä en ala ainakaan minä ihan heti purkamaan, ei kestäis hermot rakentaa sitä uudelleen. Mutta muuten selvisin vähillä vammoilla, ainoastaan peukaloon tuli pikkunen haava kun revin pahvilaatikkoa auki.

Tänään olis tarkotus vielä kääntää sänky toisin päin ja vähän viimeistellä muutenkin. Sitten alkaa minun huone hiljalleen näyttää asuttavalta. Äiti aina hokee, että minun pitäis pyytää kavereita käymään kunhan saan tuon huoneen kuntoon. En minä kyllä silti pyydä. Anna saa ehkä joskus piipahtaa.

Niin ja asiasta juustomakkaraan, joudun astmatesteihin. Lääkärin mukaan verikokeet viittas siihen että mulla on astma, nyt pitäis alottaa PEF-mittaukset kotona ja sitten hankkiutua sinne tutkimuksiin. Mutta elättelen silti toiveita, että tämä yskä yhtäkkiä vaan katoaisi ja mulla ei mitään astmaa olisi.

Hurjaa poliittista kannanottoa

Savonlinnassa katselin kaverin äidin vaatteilla täytettyä huonetta ja täpötäyttä kirjahyllyä ja mietin, että oikeastaan olis hauskaa vain ostaa kaikkea kivaa mitä eteen sattuu. Sitten tuli ajatus onnen pysyvyydestä, että "Njääs ihmisen biologia vaan ajaa sen ostamaan lisää ja lisää kamaa eikä se ole ikinä tyytyväinen." Ajattelin syvällisesti, ettei onni löydy vaatteista, ja sitten rupesi suututtamaan (jälkiedit).

Minua ärsyttää ilmastonmuutospropaganda ja se, että joka ainoan ruokakassinkin pitää olla kangasta, ja päätöksillä tehdään suuria muutoksia jeejee. Tässä ei ole kyse siitä, ettei minua suunnattomasti ahdistaisi maailmanloppu ja huono omatunto ja ylikansoittuminen ja kaikki. Maailma vaan puskee joka reiästä erilaisia elämänparantamiskeinoja ja aatteita: Älä ruoki lamaa - älä osta mitään, ole oma itsesi - seura muotia, älä syö eläimiä - syö monipuolisesti. Varsinkin tämä älä osta mitään -periaate mietityttää; mitä niille vaatteille tapahtuisi, jos kukaan ostaisi niitä? Ne heitettäisiin menemään siinä missä käytettyinäkin.

Onko se vastuuntunnottomuutta vai lapsellisuutta vai pelkkää laiskuutta, kun minä olen edelleen sitä mieltä, että jos jätemäärää pitäisi vähentää, sitä pitäisi valmistaa vähemmän? Toisaalta koko tämän jutun pohjimmaisin idea taisi olla yritys pehmittää huonoa omatuntoa kaikesta elämäni aikana ostamastani krääsästä. Ei sitä oikeastaan edes ole paljon, varsinkin nykyään kun olen tiukentanut vaatteenvalintakriteeriä, mutta myös antanut itseni ostaa.

Ehkä ihmisellä pitää aina olla omat syntinsä. Nykyään ne on ehkä syöminen ja ilmaston tuhoaminen.
(ens kerralla vähän lempeämpää postia.)

Possuflunssa ja tuberkuloosi

Anteeksi tämä minun kirjoituslaiskuuteni, minulla on menny nyt kuukausi tätä yskää kärsiessä ja vielä on kolme päivää antibioottikuuria jäljellä. Olen hyödyntänyt sairastelua ja lukenut bilsaa, mitä sitä muutakaan kauniina kesäpäivinä voisi tehdä. Vimppu teki samaa mutta ei lukenut bilsaa. Ps. huomatkaa sen hännättömyys.

No oon minä muutamana päivänä myös ulkona käyny. Eilen lähdin reippaalle kävelylle ja kuvasin niinku sorsan tiiättekö se on semmonen lintu.

Se niinku tuossa jumppaa tai jotain.

Tänään tein samaa kuin Annan edellisessä postauksessa, eli kieriskelin Aleksin kanssa nurmikolla, tai miten se nyt sen ilmaisikaan. Samassa paikassa jopa. Sitten iski sadekuuro ja me mentiin pensaan alle piiloon niin ei kastuttu.

Ostin tollasen ihkun radion yks päivä, Annalla on samanlainen mutta eri värinen. Me ollaan Anben kanssa niin truu samixii. Sillä on kiva popitella puistossa.

Nyt ootan vaan innolla kouluun pääsemistä!

Pari epäsyvällistä päivää

Eilen kuovin kirpputoria ja löysin sinisen mekon, epämääräisen harmaan villamekon ja kulahtaneet leveälahkeiset farkut. Ostin ananasjäätelön ja kävin oiotuttamassa silmälasit, joiden päälle poljin toissapäivänä (onnellisia piilaripäiviä, ne vaan tuntuu näöllisesti niin paljon paremmalle). Sitten pyöräilin Valkeiselle katselemaan Elinaa ja Aleksia, jotka kieriskeli pusikon vieressä karkkipussin ja kokispullon kanssa.

Minä tietenkin söin puolet loppukarkeista ja olin onnellinen.

Soitin Heikin paikalle ja ajettiin kaupan kautta niille. Tehtiin terveellistä patonkievästä eikä oltu niin läskejä kuin yleensä. Vuokrattiin myös Corpse Bride, oli ihan hauska ja yllättävän ihana eikä niin ennalta-arvattava. Pidettiin siitä molemmat, mutta minusta ruumistytön olis pitänyt saada se mies ):

Heikin oma corpse bride. Annan tukka alkaa taas olla ylikasvanut, mitenkä lyhyeks se pitäis leikata että pysyisi edes kuukauden jonkinlaisena?

Kuuntelen Abbaa, se on vielä hienompaa kuin Spice Girls. Musiikki muuten tuntuu puolet vahvempana jos sitä kuuntelee jossain muualla kuin koneella. Koneella se vaan valuu ohi aivoista ja rupeaa oksettamaan.

Pop-Corn

Jeikki tuli eilen takaisin. Minä taisin lagittaa koko viime viikon, yritin ehkä koko ajan päästä mahdollisimman nopeasti sunnuntaihin. Hetken aikaa tuntui kummalliselta, että se on taas Kuopiossa, ja minä mietin vähän aikaa että mahtaakohan se olla olemassa.

Niin, Rokkikokki oli tosiaan hieman tylsä, ja harmaa taivas masensi vielä lisää. Kerkesin manata helvettiin jo koko Suomen kännisen kansan ja huonon musiikkimaun (Turmion kätilöt ja se nahkakorsetti ja kaikki älytön niiiiiiiin outo ja erikoinen juttu mikä tekee siitä bändistä niiiiiiiin hyvän ja musiikista niiiiiiin ihanaa). Kaiken sen jälkeen tuntui melkein Sonata Arctica -fanilta siellä satojen sellaisten joukossa. Ikihitti Tallulah ja Fullmoon pelasti illan, ja keikan jälkeinen ilotulitus oli ihana. Järjestäkää Kuopio Pop-Corn niin minä tulen sinne heti.

Elinan ruusu.

Tätä Elina halusi, mutta se maksoi liikaa.

"Paskaa!"

Himorokkaajat

No mepä käytiin Annan kanssa rokkaamassa. Olihan sekin kokemus, vaikka Anna ei oikein lämmenny bändeille ja tylsistyi. Tuo ranneke laitettiin niin löysälle, että sain se pujottamalla pois kädestä ja se meinas tippua vähän väliä.

Joo siis tämän edustavampia ei jaksettu olla :D Minun pitää värjätä tukka ennen kuin koulu alkaa ja yritän käydä kampaajalla karsimassa sitä myös jos suinkin saan aikaseks. Takana hallituksen PJ joka pääsi tähän blogiin jo toisen kerran! Uniklubia kuunneltiin varmaan tuolloin.

Pete Parkkosta ei jaksettu kuunnella loppuun niin mentiin Coffariin ja saatiin Aleksi seuraksi. Sen kahvikuppiin ilmestyi mystisesti kiinalainen merkki! Kuva on valitettavasti huono, kauhean vaikeaa kuvata kahvikupin pohjaa kun valoja ja varjoja tulee niin miljoona. Mutta ehkä se erottuu siitä. Jin & Jang.

Illaksi mentiin takaisin kuuntelemaan bändejä, minä pääsin kattomaan Apulantaa jeeee! Ja se oli ihana, ei tarvinnu pettyä.

Sain ihanan punaisen ruusun, jonka joku ääliö katkaisi Apulannan aikana. Onneksi Anna ehti kuvata meidät ennen sitä. "There's nothing more dangerous than a boy with charm.."

Anna-bubu ja poika jolla on kaunis silmä.

Sunnuntain minä lagasin kotona kun oli kauhea olo ja Anna odotti Heikkiä kotiin.

Live tomorrow

Minä en yksinkertaisesti osaa elää tässä hetkessä. Vastustin muutenkin tätä carpe diem -ajatusta aina siihen asti kun aloin yrittää laajentaa ajatustani. Minusta ei ollut mitään vikaa siinä, että saa järjetöntä riemua tulevaisuuden suunnittelusta ja haaveilusta. Ei se silti tarkoittanut sitä, etten olis osannut iloita päivän aikana tapahtuneista jutuista ihan siinä missä muutkin. Sitten kun luin ties minkä uskonoppien käsitystä siitä, että vain tässä hetkessä on oikein elää, minua rupes ahdistamaan.



Ensinnäkin tässä hetkessä pystyy todella elämään vain, jos on päässä joku muistihäiriö, ettei oikeasti muista yhtään mitään. Minusta elämä on kokonainen vasta silloin, kun sitä on sekä edessä että takana ja ehkä vähän myös tässä missä olen nyt. Aika kultaa muistot, mikä on hienoa. Asioita on ihana järjestellä ja muistella ja ajatella jälkeenpäin ja ajatella, että ahaa, se johtikin tuohon ja olikin tuota varten.



Tietyiltä osin carpe diemeilystä oli hyötyä minulle viime talvena, kun opin olemaan murehtimatta menneita ja ajattelemaan, ettei tulevaisuudesta voi ikinä tietää tapahtuuko jotain ikävää juttua sittenkään. Ehkä sitä hetkessä elämistä pitää osata vain käyttää oikein. Yritän aina kovasti ajatella niin kuin Elina, että lopulta asiat järjestyy, ajatteli niitä sitten edestä vai jäljestä päin vai etuperin vai takaperin tai ihan miten vaan.



Eilisen vaatteita yhdistettynä kliseefilosofian kaiveluun.

Vielä yksi...

Voi antakaa anteeksi, kaksi tekstiä samana päivänä mutta minä en voi olla juhlimatta tätä ilon päivää kun minusta on niin paljon kuvia. Mentiin kyssin ja apteekin kautta kaupunkiin ja Anna aloitti viidennen antibioottikuurin tänä vuonna, kolmannen tänä kesänä. Ostin apteekista kivoja karkkeja ja vähän lääkkeitä.

Sitten näin Elinaa pitkästä aikaa Amfeedissa eli Koffarissa ja minä olin ihan surku tämän taudin kanssa. Ostin ne mummoaurinkolasit, mitä oon katsonut siitä lähtien kun Meeri suositteli niitä minulle.

Tämän jälkeen vaan istahdettiin toripöydille ja Elina alkoi räpsiä minusta kuvia. Tämä blogi selvästi kasvattaa minua, kuvattavana oleminen ei tunnu enää yhtään puolikskaan niin pahalta kuin ennen.

Illalla nousi kuume, mutta juoksin vielä räpsäisemään kuvan Annin mummosta sitä lehtijuttua varten. Anni itse ei ehtinyt paikalle... Noh löysin siitä kuitenkin ihan kivan kuvan mikä sopi hyvästi mummon tukanväriin. Ja saanpahan ehkä enemmän rahaa.

Muoti ei sovi minulle

En oo käynyt kaupungissa varmaan sataan vuoteen, tuntuu hassulta. Kirjoitusaiheet ja kuvat ja kaikki on vähissä ja minulla on vuosisadan tauti (jälkisensuuri). Minä en kyllä keksi tähän nyt mitään asiaa. Lauantaina kuopiorokkiin elinan kanssa leikkimään sienityttöjä sateeseen.

Minä keksin eilen yöllä, kun pää viritti täynnä ajatuksia, että muoti ei yksinkertaisesti sovi minulle. Minä yritin lukea Trendiä sillä silmällä, että pitäisin niistä vaatteista ja koetin kovasti nähdä niissä jotain hienoa, mutta en minä mahda sille mitään että minua häiritsee koko ajan ajatus aivopesusta ja ympäristön vaikutuksista ja kaikista kivoista psykologisista kikoista, joilla pari ihmistä pieksää koko maailman pukeutumaan kiiltäviin legginseihin ja kantamaan nahkalaukkua (käsivarrella).

Minun periaatehan oli vähän aikaa, että periaatteet on perseestä. Mutta ehkä se on vain vähän sama juttu kuin kirjoittamisen kanssa, siitä ei vaan pääse eroon vaikka yrittäisi, ja minä en voi pitää erikoisista vaatteista ennen kun niitäon syövytetty kaksi vuotta verkkokalvoille katukuvassa ja sittenkin ärsyttää.

Uh la la laa

Olen yskinyt 1½ viikkoa, nyt syön antibioottia ja allergialääkettä ja imen astmapiippua ja vähän buranaakin nappailen nassuun. Minun tuurilla tämä loppuu just kun koulu alkaa. Mutta ehdinpähän nyt sairastaessani postata tänne miljoona kuvaa.

Annan antama worry doll, olen siirtänyt murheeni sille. Taustana ihku kassini, jonka btw sain Annalta. Kaikki opettajat tykkää siitä, ruotsin opettaja on useammankin kerran kehunu sitä. Onhan se aika päheä. Alla koko kassi ja minä (no shit sherlock).

Lompakkoni tuunasin jesarilla, se oli ihan rämä ja kolikot tippui joka puolelta ulos niin se sai Elinan jesarikäsittelyn. Edelliselle lompakolle kävi samalla tavalla, sen tosin teippasin ihan sen takia, että se oli vaaleanpunainen wannabe-käärmeennahkainen (=halpis muovilompakko) ja keksin kokeilla jesaria. Tätä nykyistä en jaksanu ihan kokonaan päällystää mutta ne rikkinäisimmät kohdat korjasin.

Perjantaina kävin Allun kanssa kattomassa Brünon, se oli aika mielipuolinen leffa. Mutta tykkäsin :D Huonoa irstasta huumoria. Unohdin ottaa kuvan karkkipussista yyyh.

Lauantaina ostin rintsikoita, alennuksesta kolmet yhteensä 30€. Myyjä ihastui tuohon väriyhdistelmään, sanoi että oikein iloinen mieli tulee. Tuossa kuvassa ei kyllä näy se ihana kirkkaankeltainen kun tuo pitsi sattuu just tuohon.

Vähän söpöyttä elämään.

Ja vähän lisää söpöyttä, Anna on niin hurmaava vaikka peittääkin hymynsä puhelimella.

Minun tyylimoka: skeittikengät. Nämähän oli muodissa kun oltiin ala-asteella. Minä en oo päässy siitä muodista vieläkään yli, vaikka kaikki inhoaa skeittikenkiä nykyisin. Ne vaan on niin mukavat ja minusta ne näyttää kivalle! No joo nuo ei oo pahinta sämpylämallia mutta silti. Mietin joskus viime keväänä tosi pitkään millaiset kengät ostaisin ja lopulta päädyin näihin, eikä oo tarvinnu katua. Pääkallot on kyllä turhat :D

Ja vielä ihana kuva meistä iihiihihihih.