Ens viikolla olis ollut tarkoitus lähteä Ahvenanmaalle äidin kanssa. Heikki lähtee sittenkin vasta nyt sinne sedälleen töihin ja tulee viikon päästä takaisin, eli minä olisin voinu just ja just sitkutella hengissä siellä Ahvenanmaalla pyöräillen punaisilla teillä ja katsellen saaristoa. Vielä ihanampi idea oli, että Heikki olis tullut mukaan, mutta luultavasti se ei onnistu eikä koko matkakaan. Syitä siihen on noin miljoona.
1. Keskiviikkona pitäis saada kirjoitettua loppuun juttu Etelä-Saimaaseen.
2. Haastateltavat on jossain ja tulee joskus takaisin.
3. Itse olen silloin Ahvenanmaalla.
4. Toimittaja, joka hoitelee sitä nuortensivua, palaa koneen ääreen vasta tiistaina, eli uutta kirjoittajaa ei siihen tilalle ehdittäis saada.
5. Lauantaina pitäis viimestään olla takaisin Kuopiossa rokkikokkiin.
6. Enää ei luultavasti enää ehditä/jakseta ajatella ja järjestellä, Heikki varsinkaan.
7. Jos lähdettäisiin, minun pitäis huomenna repiä jostain hätähaastateltavat ja kirjoittaa se juttu ja lähettää. Sen lisäks pitäis pakata ja varata liput ja hoitaa kaikki.
Nyt alan vähitellen tajuta, että se reissu ei todellakaan taida onnistua. Voi perse.

Polttariporukalle jaettiin pinkit kukat ja minä tein niistä taidetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti