perjantai 10. heinäkuuta 2009

Oranssia

Heikki oli meillä yötä, mutta joutui kömpimään ylös jo yhdeksältä koska sen äiti halusi päästä kaupunkiin autolla. Minulle teki vaikeuksia päästä ylös edes yhdeltätoista ja selviytyä 12.30 kampaajalle. Tälläkertaa oli pelkkä värjäys. Ruskea tasaisen ruskeaksi ja otsatukkaan jonkinlainen raita. (Huom siinä kävi taas niin että me Elinan kanssa värjättiin melkein yhtäaikaa tukka ja molemmille tuli oranssia.)



Näytän ironiselta muijalta ja tuo oranssikin vähän tyhmästi, mutta olen silti ihan tyytyväinen. Äiti oli tehdä itsemurhan kun kerroin, että kampaaja huokaili miten lämpimän värinen minä olen. :D Äidin elämäntehtävä on kertoa minulle että minä olen kylmä talvi. Muiden mielestä minä näytän latinolta ja mulla on oliivinvärinen iho, mutta äiti sanoo minun pisamia maksaläiskiksi.



Ulkoilutin myös noita pitsileginssejä ensimmäistä kertaa. Meillä oli ihan mukavaa, paitsi ne meni rypyille polvista ja oli kuumat auringossa.



Huom Elinan peruukki(<3) ja vapaanyrkkeilijöiden uhkaavat nyrkit. Kuvan tarkoitus oli esitellä yhdennäköisyyttämme samanlaisissa tietyönkeltaisissa paidoissa, mutta Elina tipahti kuvasta.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

mä luen